5.3.2 Jakson päättäminen

Hakemisto

Jokaiselle jaksolle merkitään päättymisaika sekä päättymisen syy sitten, kun se on ajankohtaista. Asiakkuus päättyy pääsääntöisesti viimeistään, kun asiakas täyttää 29 vuotta tai ilmoittaa itse päättävänsä asiakkuuden. Etsivän omaa harkintaa sekä henkilötietolain huomioimista tarvitaan silloin, jos asiakkuus päättyy tilanteeseen “ei enää tavoiteta tai kadonnut”. Päättymispäivä ja päättymisen syy on aina kirjattava yhtä aikaa. Lisäksi silloin tila on syytä merkitä päättyneeksi tai seurannassa olevaksi. Mikäli jakso on päättynyt, mutta tila on aktiivinen, näkyy etusivulla kirjain A.

Asiakas näkyy tilastolaskennassa, kunnes päättymispäivä on merkitty! Tilastoissa katsotaan asiakkuus päättyneeksi, kun viimeiselle jaksolle (kaikille jaksoille) on merkitty päättymispäivä riippumatta siitä, mikä asiakkuuden statukseksi on merkitty. Jos nuorelle tulee tämän jälkeen uusi jakso, asiakkuus jatkuu myös tilastollisesti. Asiakkaat, joiden jaksoista puuttuu tietoja, kuten päättymispäivä, löytyvät etusivulta D-kirjain koodilla.

Työnantaja ja oppilaitos

Asiakkaalle voidaan kirjoittaa lisätietoja jakson päättymiseen liittyen sekä työnantaja ja/tai oppilaitos, johon asiakas siirtyy. Jos näistä on aikaisempi merkintä järjestelmässä, tiedot ovat valittavissa Hae-painikkeella. Hae-painike avaa ikkunan, johon voi tarkentaa tietoja oppilaitokseen tai tietylle työnantajalle siirtymisestä. Paikallisten oppilaitosten ja työnantajien nimiä voi tallentaa valmiiksi myös omiin koodeihin, jolloin ne näkyvät pudotusvalikossa.